Nero-Patti ihan itse.

Nero-Patti ihan itse.
Nero 2 vee.

lauantai 11. elokuuta 2012

Oivallus nro 7: Hauli höyhenissä

Noniin kaikki rakkaat punahännät(ja myös muunkin väriset). On tullut syksy. Mistäkö sen tietää? No niistä vihreistä maastokuviohousuista,isännän levottomista jaloista, isosta laatikosta panokssii, maastoutumisvälineistä ja herätyskellosta klo. 4.00 aamulla. Täällä ainakin ei meinattu pysyä housuissaan kun perjantai koitti. Pääsin omaan elementtiini- höyhenkasoja keräilemään.
Aamulla noustiin aikaisin, pakattiin koko lauma autoon ja ajeltiin mummolaan. Sieltä mentiin passiin. Menin emännän mukana koska isäntä oli päättänyt laitella linnuille hauleja höyheniin.
Ja pauke alkoi- PAU PAU ! Meinasin samontein poistua nahoistani ja juosta päättömänä pitkin poikin maita ja mantuja. Mutta emäntä kielsi (se ilonpilaaja). Piti oottaa ja olla hiljaa. Sitten tuli mun vuoro tehdä töitä. Emäntä käski etsimään- ja minähän etsin ! Ja löysinkin kuulkaa, päivän aikana ainakin yli 20 lintua. Työmaa oli jäänyt isänniltä trimmaamatta ja päätinkin sitten auttaa emäntää (joka huohotti ensimmäisen puolen tunnin jälkeen) ja tuoda kaikki linnut emännälle jalkojen juureen. Sain paljon kehuja ja makkaraa. Jotakin sisäelimiä yrittivät mulle tarjota mutta HYIH en moisia verisiä ällötyksiä. Lauantaimakkara on mun juttu.
Yks lintu oli kerinny juosta jo parikymmentä metriä karkuun mutta haistoin sen ja hiivin sen taakse ja HAAAH sainpas ! Jäi kiikkiin ! Se oli vielä elossa ja painoin sen painiotteella maahan ja katsoin emäntää että tuu nyt hakee tää ennenku se uudestaan karkaa. Saatiin sekin siis talteen.

Noh,mutta onhan tänä kesänä tapahtunut muutakin jännittävää. Minä olen osallistunut sellaisiin koiratreeneihin missä on pitänyt hakea niitä haisulivariksia (kyyhkyt oli paaaaaljon kivempia).
Siellä mun kaverina on ollut toinen punahäntä Peikko. Kiva se on, eikä me ollenkaan olla tapeltu.
On siis ollut huisketta kun on pitänyt monen ihanan noutaja ja spanieli tytön hajuja haistella.
Siks en oo ehtiny päivitellä blogiakaan. Hajut on kuitenkin aika tärkeitä asioita.

Emäntä on taas ilmoittanut mut näytelmiin. Ootan innolla sitä kun se etsii taas näytelmiä edeltävänä iltana niitä mun papereita- jospa se ois viisastunut ja laittanu ne parempaan talteen kun viimeks.

Niin ja se vauva joka asuu meillä- mä oon alkanu sen kaveriks. Se tykkää jo leikkii lattialla ja mä meenkin siihen ihan viereen- se tyyppi vetelee mua viiksistä..En uskaltanut liikkua kun se tarrasi mua ylähuulesta. Katoin emäntää et PELASTA! Ja se nauraen vapautti mut moisen voimanpesän otteesta. HUIH, luulin jo et mun tyttöjen hurmausviikset irtoaa. Nyt oon tyytynyt makoilee pikkusen kauempana tästä lauman pienimmästä- ihan varmuuden vuoksi.

Seppokin on leikkiny hurjaa metsästyskoiraa. Se tappo oravan. Sillä on joku kummallinen mielihalu kaikkeen söpöön ja pörröseen..en oikeen ymmärrä. Ite en moisiin karvapesiin koskis. Seppo sano et tuntuu mukavalta pureskella pörrösiä juttuja. Kuten mun häntää. Ihan outo tyyppi. Onkohan sillä kaikki Taalasmaat Pihlajakadulla?

Nojoo, mut nyt oon aika väsynyt tästä metsästyksen aloituksesta.
Kirjuutellaan uudemman kerran.
Häntää huiskuttaen,
Nero-Patti.
Osa saaliista perjantailta. Mukana menossa Satu ja Taavi.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Oivallus nro 6: Hyvä emäntä!



Oliko teillä muilla karvaisilla ystävillä sunnuntaina semmoinen emäntä-päivä? Meillä juhlittiin emäntää,tai niin ainakin ymmärsin. Ja pitäähän sitä välillä kehua emäntääkin- miten etevä se onkaan.
Nyt on nimittäin emäntäkin älynnyt että miten niitä koiria koulutetaan. Kirosanat ja hirveä huuto ovat vaihtuneet leikkiin ja iloiseen kiljumiseen ja hihkumiseen. Mie oon niiiiiiiin otettu, kun saan jatkuvasti kuulla miten hyvä oon, ja vähän se onkin noussut jo hattuun tuo mainious. Jospa välillä käväisisin maan pinnalla...ehkä ens viikolla.

Niin ja tiiättekö mitä- mie kävin taas näytelmissä.Mut nyt jopa pärjäsin, sain sen sertifikaatin, semmonen sinivalkonen kangashärpäke. Enemmän tykkäsin mun kumiankasta jonka sain tietty palkinnoks kun seison ihan hievahtamatta sen miehen katellessa mua sillä silmällä..kyllähän työ tiiätte.
Niin ja sit meni kyllä pasmat emännällä ihan sekaisin kun sai sen härpäkkeen käsiinsä,se hyppi valehtelematta kymmenen metriä ilmaan. Mullakin tais ne kaks hernettä päässä tehä sitten arvostelun jälkeen tenän kun haistoin yhen punaturkkisen naikkosen olevan kevättä rinnassa(en kehtoo ihan tarkalleen kertoo,ei oo lasten kuultavaa) ja sitten itkeä tirruutin sen kaunokaisen perään. Emäntä oli niin onnesta sekasin ettei jaksanut edes valittaa mun tunteiden purkauksesta. Mut mun harmiksi me sitten kuitenkin lähettiin kotiin. Lihapullatkaan ei maistunu kotimatkalla- olin niin sen naikkosen pauloissa.
MÄ YLPEENÄ NÄYTELMISSÄ!
Se on tää kevät. Koko ajan tekis mieli käydä morjestamassa naapurin tyttöjä- oonhan mä nyt sitten virallisestikkin erinomainen uros.

Niiiiiih, ja tietty meillä on nyt sitten sen ihmispennunkin kanssa alkanu menemään tosi hyvin. Se on nimittäin alkanu syödä muutakin ku maitoo. Ja arvaatte varmaan kuka on innokkaana siivomassa-mä tietty ! Höpsö pentu kun puolet eväästä on lattialla- mut mä vaan kiittelen.

Kevääseen on siis kuulunut kaikkea mukavaa. Treenailtu on ja Seppokin pääsi kesäkarvaan. Käytiin Sepon kanssa heittämässä talviturkitkin viime viikolla-kielloista huolimatta. Ei ollu edes kylmää..tai no ehkä oli mut mentiin äkkiä sisällä uunin viereen lämmittelemään.

Ja emännällä on jalat solmussa siellä agilityharkoissa. Viimeks melkein turhauduin kun ei se osannut mittään. Minä jouduin sit arvailemaan mikä oli seuraava este. Pah. Noh, annoin sille anteeksi kun sain ees vähän purkaa tätä säteilevää energiaani. Hurjan kovasti kyllä juoksin,en tiiä oliko sillä vaikutusta. Kentän laidalla sanoivat vaan emännälle että on sulla nopea koira.. Niinpä, mut emäntä on vielä talviteloillaan.

Kaikesta huolimatta haluan muistuttaa teitä kaikki karvaisia kavereitani- muistakaa välillä kehua emäntää, ettei se ihan täysin menetä itseluottamustaan. Onhan ne kuitenkin meidän koirien parhaita kavereita (jos isäntää ei lasketa). Pusuja vaan kaikille emännille ympäri maan-teette tärkeää työtä kun palvelette parhaita ystäviänne. Ja ei hätää jos aina ette onnistukkaan- me emme tuomitse, vaan olemme joka ikinen päivä yhtä onnellisia kun lähdette kanssamme aamulla ulos. Heilutamme häntää ja nuolaisemme poskea-sen merkiksi että olette laumamme tärkeimpiä jäseniä. Annamme anteeksi virheenne ja yritämme vuoksenne aina parhaamme.
Kuten emäntä totesi- On onni omistaa punaturkki.
Voisin todeta- On onni omistaa emäntä.

Mutta johan aika rientää
Seppo jo pyytelee leikkimään
Aurinkoisia terveisiä
Teiden punaturkiltanne,
Nerolta.


Oivaltamisiin!

Emännältä: Nero siis Lieksan näyttelyissä ERI,SA,SERT,PU2.


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Oivallus nro 5: Ihmispentu

Nyt rakkaat blogin lukijat korvat hörölle- on sattunut jotain todella kummallista. Laumaani on liittynyt uusi jäsen !! Tällä kertaa se on karvaton otus. Se emännän joulukinkku-pötsi osoittautuikin joksikin muuksi kuin ummetukseksi.. SIELTÄ TULI IHMISPENTU!
Kerronpa miten moinen sattuma tapahtui:
Huomasin että Emäntä käyttäytyi eräänä iltana hyvin levottomasti. Hän pyöri ja hyöri ja pysähtyi välillä nojailemaan seiniin ja puuhkutti kuin maratoonilla. Luulin että Emäntää vaan vääntää vähän vattasta. Sitten ne meni Isännän kanssa nukkumaan ja jossain vaiheessa yötä Emäntä hyppäs pystyyn ja säntäs vessaan. Sitten se herätti Isännän ja ne alko hurjana pakata tavaroita ja vetää vaatetta niskaan. Olin ihan puoliunessa ja mietin vaan et " Okei hulluks ne on tullu".
Isäntä sano jotain et "Nero odottaa, mummo tulee hakee!" Sitten ne häippäs ja jätti mut kotiin yksin-keskellä yötä !
Ookoo, oonhan mä iso mies enkä pimeetä tai yksinoloo pelkää.. mut oli silti vähän ikävää kun ihan yhtäkkii yksin jätetään. Jäin eteiseen oottelee, ja pianhan se mummo tulikin. Se otti mut kyytiin ja vei mummolaan, missä viihdyin Sepon kanssa leikkien. Seuraavana iltana Isäntä tulikin jo mummolaan käymään ja mä olin ihan täpinöissäni. Ihmettelin vaan et minne se oli jättänyt Emännän- eikai Emännälle oo sattunna jottain?!
Sit se Isäntä jätti mut vieläkin sinne Mummolaan- ei kyllä haitannu yhtään kun oli Sepon kans painit kesken.
No sit kestikin jokunen päivä (menin päivissä ihan sekasin kun niitä oli niin monta) kunnes Isäntä tuli hakemaan. Huomasin heti et joku outo juttu haisi meidän autossa... kummallista.
Kun tultiin kotiin se haju vaan voimistui, ja siellä se Emäntä olikin - ja mikä sillä oli sylissä!
Karvaton makealta tuoksuva nyytti.. Innostuin heti kovin ja olisin halunnut pussailla sen läpimäräksi.
Se oli niin söpö- mutta hui kauhistus mikä ääni siitä lähti.Sehän huusi kuin palosireeni.
Seuraavat päivät menivätkin tutustuessa tähän otukseen-aluksi olin kuulemma liian innokas, mutta pian opin että ihmispennun sänky( se nukkuu vankilassa) ja muut sille tuoksuvat tavarat olivat kiellettyä aluetta.
Oon yrittänyt viihdyttää tätä välillä kovaan ääneen huutavaa kaveria- kannoin sille parhaat lelunikin, mutta ei se oikeen innostunut. Emäntä lohdutti että kyllä se jossain vaiheessa alkaa mun kans leikkiä, sitä odotellessa !

Okei sit asiaan- eli minuun tietysti.
Sain tänä vuonna sellaisen palkinnon meidän kaupungin kennelkerholta- vuoden noutajaluppaus.
Kiitoksii vaan kovasti, oonhan aikamoinen luppaus.
Olisin tosin toivonut palkinnoks pallon tai jonkun ihanan herkkuluun mut sain semmosen plakaatin jonka emäntä laitto hyllyyn- ei oo hirveesti mulle siitä iloa.
Emännällä on kova kiire suunnitelessa ens kauden treenejä ja muuta oheistoimintaa- minkä tuolta toukan hoitomiseltaan ehtii.
Mulle on kuulemma luvassa ainakin noutotreenejä,jälkikurssia,ehkä luonnetestiä ja agilitytreenejä. Lisäks varmaan jotkut näytelmät jos muistan pukee takin päälle. Ja sitte syksyllä tietty metälle- mihinkäs muuallekkaan :)
Mut hei-nyt se ihmispentu on nälkänen joten mun sihteeri emäntä ei jouvva enempää kirjuuttelee.
MORJENS, ja oivaltamisiin,
Ylpeä Iso-Veli,

Nero-Patti

Yläkuvassa se meidän Ihmispentu ja tossa vieressä mä pienenä, kumpi onkaan söpömpi?

lauantai 28. tammikuuta 2012

Oivallus nro 4 : Onnellinen emäntä- onnellinen lauma


Tiedättekö mikä saa pienen tollerinpojan suupielet hymyyn?
Ei, nyt en vihjaile mihinkään tyttökettuihin liittyvään, vaikka niin luulitte.
Oikea vastaus on Onnellinen Emäntä.
Kun emäntä on onnellinen, niin asiat täällä meillä päin rullaavat oikein mukavasti.
Ruoka tulee oikeaan aikaan ja lenkille pääsee monta kertaa päivässä.
Lisäksi se onnellisuus vaikuttaa siihen hellyyden määrään, jota emäntä minulle ja isännälle jakaa.
Emäntä ei jaksa valittaa jokaisesta koirankarvasta tai kuolaläntistä- se vaan hymyilee semmoista typertynyttä hymyä ja hyräilee kerätessään punanenäisen ystävänsä leluja sängyn alta (piilotan ne aina sinne siltä varalta että joku yrittäisi ryöstää).
Jotenkin olen aavistanut että tämä vähän sokeriseksikin heittäytynyt onnellisuuden ilmapiiri liittyy tuohon emännän joulukinkku-pötsiin ( en oo joutanut nyt käyttää emäntää siellä eläinlääkärissä).
Mutta eipä sillä mitään väliä- kuhan emännällä on hyvä olla.

Meidän makuuhuoneeseen on muuten ilmestynyt semmonen pieni vankila. Olenkohan käyttäytynyt nyt jotenkin typerästi? Isäntä kokosi sellaisen valkoisen laatikon jossa on kalterit meidän makuuhuoneeseen sängyn viereen. Oon nyt koittanu olla tosi kiltti ettei mua vaan sulettas sinne. Mittään pahhaa ennoo tehny! Ainakkaa omasta mielestä. Yhen semmosen ovessa roikkuvan pahvikuvan tuhosin kun ärsytti ihan älynä jäädä yksin kotiin. Senkin jälkeen vietin nolona illan sängyn alla ettei isäntä olis pahana.Onneks se anto äkkiä anteeksi.

Isäntä on treenannu mun kanssa nyt joka päivä kotona käteen palauttamista. Siis ideahan ois et palauttasin sen damin isännän KÄTEEN, jalkojen  juureen tai parin metrin päähän ei oo hyväksyttävä suoritus kuulemma. Miten laiskoja nää ihmiset onkaan,sanokaa mun sanoneen ! Kohta se isäntä tietty luulee et tuon sille aamutossutkin sängyn viereen. Siihen en ala. Onneks isäntä ei omista aamutossuja...

Emäntä kuskas mut viikolla semmoseen messujuttuun. Siellä mä sitten pojotin kolme tuntia ihmisten ihailtavana. Näytinkin parhaat puoleni, eli yritin rakastaa kaikkia. Harmi että lattia oli niin liukas et jatkuvasti olin nenälläni ku eihän tämmönen atomeiksi rakkaudesta purkautuva punahäntä pysyny pystyssä. Ja se hiton häntä- aina kun se alkaa heiluu niin loppuruumis ei pysy sen jutuissa mukana. Joskus pitää ihan purra sitä häntää jotta lopeta- ihan mahottomaks kun menee se heiluminen. Mun hännällä on aina vähän oma elämä.
Mut kivaa oli siellä messuilla. Siellä me nähtiin semmonen ihminen- tai no en ollu ensin kyl varma oliks se ihminen. Se oli ehkä mun emännän pohkeen kokoinen pieni nyytti, joka tuoksu minusta ihan huumavalle.  Olisin halunnu tutkia sitä tarkemmin mut emäntä kielsi- kuulemma saattas viel mennä rikki. Jäi sitten mulle vähän auki että mikä se oli. Emäntä yritti selittää jotain "vauvasta" ja siitä et meillekkin tommonen. En uskonu sitä. Emäntä juksaa mua aika usein !

Äsken käytiin pitkällä aamukävelyllä. Aurinko paisto ja me emännän kans nautittiin.
Vähän kylmä oli, mut kivasti se aurinko kutitteli mun turkkia. Otin yhet lumipesutkin kun oli niin kiva.

Nyt emäntä alkaa kuulemma siivoamaan (hölmön hommaa, mä sotken kohta kuitenkin) joten,
Oivaltamisiin,
Nero-Patti.

.
Vanhempi talvikuva, mut tässäkin oon nauttinut auringosta ja lumipesusta

lauantai 21. tammikuuta 2012

Oivallus nro 3: Ei ole koiraa karvoihin katsomista

Noh, ei siis totisesti ollut mun karvoissa. Ainakaan siellä näytelmissä.
Tuomari jotain pölisi emännälle että mun takki olis unohtunut kotiin.. Eli siis emäntä oli taas unohtanut jonkun tosi tärkeen tavaran matkasta, vai mitä?
Meillä oli mukana myös ihana tyttökettu Vanessa, joka tosin oli aika mausteinen tapaus- heti kun yritin vähä kosiskella niin tuli köniin. Auts! Lisäks sitä jännitti kauheesti ja se oksensi autoon. Olin onneks takapenkillä sen ihanan ihmisen kanssa (joka aina nykii mut kaljuksi).
Muut tollerit siellä oli tosi karvasia tapauksia ja mä olin sit ilmeisesti unohtanut laittaa sen päällystakin päälle. Lisäks olin kuulemma tosi "naisellinen" ja se kommentti kävi kyllä vähän mun mahtavan egon päälle. Siis oliko se tuomari ihan sokkee ja eikö se tuntenut niitä palleroita kun niin tarkkaan kopeloi. Teki mieli tokasta sille että hei enkait mä mikään transvesiitti oo kun lapsiakin on jo maailmassa. Mut eihän se ois siitä mun valituksesta mittään älynny ! No, emäntä oli hirveen tyytyväinen mun käytökseen ja yritti tsempata mua. Isännän mielestä oon maailman kommein ja se sitten hehkutti mua siellä ettei mulle jäis paha mieli. On mulla maailman kannustavin lauma !
Vähän kyllä epäilytti toi emännän jaksaminen siellä kehässä, kun eihän se meinaa nykysin saaha ees kenkiä jalkaansa aamulla. Se joulukinkku ei oo vieläkään sulanu sen mahasta.. Pitäsköhän mun kiikuttaa se joku kerta väkisin lääkäriin, eihän tommonen oo normaalia!

Kotona emäntä on taas alkanu hössöttää. Kaiken maaliman kursseja ja koulutuksia se on selaillut netistä, ja nyt kuulemma ollaan kaikenmaaliman järjestöissä että mulla ois ens kesänä ihan älynä tekemistä. Jostain Mejästä se mainihti, sitten siitä lajista missä mennään "ihan putkeen" ja viel jostain luonnetestistä. Kukapa ei mun luonteesta tykkäis, et se luonnetesti on varmaan aika helppo juttu. Nuoleskelen niitä tuomareita vähän, niinku nuoleskelen kaikkia muitakin. Siinä heltyy kovinkin kivisydän.

Oltiin nyt kylässä taas "mummolassa". Siellä asuu se Seppo. Mun paras kaveri.
Riehuttiin ihan hurjana taas pihalla. Mun lempileikki on se että mä juoksen eeltä ja Seppo jahtaa. Sit kun se saa mut kiinni niin painitaan hetki ja sit mä taas otan hatkat ja juoksutan sitä hölmöö ympäri pihamaata. Joskus meen tahallani oikeen syvään hankeen jollon sen jalat ei yllä pohjaan.. siellä se sitten rämpii ja haukkuu mulle kun ei pysy perässä. Hhahahaha, ette usko miten hyvät naurut siitä saa, Seppo kun on kuulemma semmonen madallettu malli. Sitten kuorsataan aina yhessä sohvalla tai matolla kun ollaan riehuttu ihtemme ihan puuduksiin. Kyllä koiran elämä on ihan parasta. Emännälläkin tuntuu aina olevan aika hauskaa kun se kattoo meidän touhuja.

Tänään reenasin emäntää. Tai se kai yritti reenata mua ?
Emäntä laitto kaks damia ihan eri suuntiin ja pisti mut viereen istumaan.
Sitte se osotti sitä toista ja pisti mun hakemaan. Mähän lähin, niin että ei ehtinyt kissaa sanoa.
No menin varmuuden vuoks sen toisen damin luo heti kun sain sen ekan suuhuni. Sit arvoin siinä et kumman veisin eka.. ja se yks huutaa kurkku suorana että "TÄNNE!". Luuleeko se emäntä et mä pystysin ne molemmat tuomaan kerralla. Se oottaa multa kyllä vähän liikaa.
No päätin sit sit viedä sen toisen eka sille ja tuua sit toisen. Tiputin sen damin parin askeleen päähän emännästä että pääsisin nopeempaa hakee sen toisen. No ei kelvannu ku sitte alettiin kyseleen että "Mikä jäi?". Huokasin syvään ja jäin tuijottaa sitä emäntää et onks se tosissaan, eikö se nyt voi ottaa kahta askelta ja sitä damia käteensä. Laiska tuo emäntä!
Noh, heitin äkkii sen ekan damin emännän jalkoihin ja istuin sit emännän viereen.
Sitte sain hakee sen toisen. Oisin niin halunnu leikkiä sillä, niin pakko oli vähän itelleen heitellä sitä.
Ei taas emäntä ymmärtäny huumoria, vaan kielsi mua leikkimästä. Tylsä reeni oli minusta.
Tehtiin sama pari kertaa ja sit siirryttiinki ihan perus palautukseen kun ei mua huvittanu reenata, vaan leikkiä. Emäntä puuskutti jo ihan luovutuskunnossa niin päätettiin mennä sisään. Lohdutin emäntää, että kyllä se siitä. Joskus pitää pistää vähän ees ranttaliksi... ettei emäntäkin ihan kaavoihinsa kangistuis.

Nyt ollaan täällä koko porukka lepäilemässä... Mikään ei oo kivempaa kun käpertyä emännän kainaloon, ja antaa sen rapsuttaa... Jatketaan kohta Sepon kanssa painimista..
Oivaltamisiin,
Nero-Patti.
mä ja mun paras kaveri Seppo.

torstai 12. tammikuuta 2012

Oivallus nro 2: Kuinka tunnistat näytelmiin lähtevän emännän?

No, innostuinkin tässä kirjuuttelemaan jo ennen näytelmiä.
Oletteko te muut karvaiset ystäväni huomanneet joskus emäntänne tai isäntänne käyttäytyvän hiukan oudosti? Se voi olla oire tietystä sairaudesta, joka tuntuu vaivaavan aika monta koiranomistajaa. Kutsun sitä "Näytelmä-ressiksi". Se iskee yllättävästi ja äkkiarvaamatta ja ennenkuin huomaattekaan löydätte itsenne satojen ihmisten ja kanssatovereiden silmien edestä... Olen listannut kuitenkin tiettyjä oireita,joita huomatessanne voitte alkaa valmistautumaan näytelmiin lähtemiseen.

  1. "Kaikki on hukassa"
Tämä oire vaivaa yleensä jokaista näytelmiin lähtevää omistajaa. Se penkoo kaappien periä etsien sitä "Perhanan hihnaa" tai "Perhanan papereita".Siihen liittyy usein puhinaa,pengontaa, ähkintää ja kiroilua. Iltakaudet se valittaa isännälle, kun varmasti laittoi ne sinne samaan paikkaan minne ennenkin.Siellä "samassa paikassa" ovat myös namipussi, harja, viltti, ylimääräinen vesikuppi ja edelliseltä (puoli vuotta sitten) kerralta jääneet nakin jäänteet. Voit huokaista ja antaa ihmisesi hujeltaa. Olen huomannut että suurin osa näytelmiin sisältyvästä paineesta purkaantuu tässä vaiheessa. Joskus tästä oireesta tulee ikäviä sivuoireita kuten unettomuutta, tiuskimista, ja sekasortoa. Ja kun ne "perhanan paperit" löytyvät lopulta treenirepun sivutaskusta, emäntäsi voi kärsiä unohtelusta- hän on kaiken sen etsimisen keskellä unohtanut ruokkia sinut, isäntäsi ja itsensä. Oiretta esiintyy yleensä viikkoa ennen näytelmiä, mutta joskus se voi myös jäädä päivään ennen itse tapahtumaa jolloin ressikerroin nousee sinne tuhansien paikkeille koska huomennahan niitä tarvitaan. Tällöin sekasorto on väistämätön, ja isäntäsi saattaa tuntea itsensä hyvin hyvin ahdistuneeksi ja palkita sinut tosi pitkällä iltalenkillä, jättäen emännän penkomaan ja tuhisemaan itsekseen.

2.  "Onko se liian lihava/laiha/karvaton/karvainen/iso/pieni jne."

Yllättäin, ennen näytelmiä, omistajasi saattaa muuttua hyvin arvostelevaksi.
Se tuijjottaa sinua lenkillä, kotona, treeneissä ja vierailuilla ja haluaa jatkuvasti tietää vieraiden ihmisten mielipiteen ruumiisi kunnosta, pääsi koosta tai häntäsi pituudesta.
Tämä oire viittaa usein selvästi näytelmiin.
Jotkut emännät saavat tästä pakkomielteen, he mittaavat sinut joka päivä ennen näyttelyä, laskevat jokaisen nappulan jonka suuhusi ruokakupista ammennat, syöttävät sinulle jotain karvanlaatua parantavaa öljyä tai pillereitä ja vertaaavat sinua joka ikiseen saman rodun edustajaan jonka kohtaavat.
Olen huomannut omasta emännästäni sen että hän yrittää kovasti saada minua syömään ennen kyseistä tapahtumaa. Saan paljon herkkujakin (nams!) ja siitä en ole kyllä yhtään pahoillaan.
Joskus koen hieman ahdistavana, kun hän tuijottaa lenkilläkin tassujani, kuin varmistaen että askelmittani on tarpeeksi pitkä. Onneksi emännälläni on reilusti huumoria, muuten hän ei varmaan tästä "Näytelmä-ressistä" selviäisikään. 

3. Se Ńainen jonka nimeä ei saa sanoa ääneen.

Se tulee aina ennen näytelmiä. Sillä on mukanaan sakset, kumihanskat, kenties kampa.
Se repii ja riistää juuri hyvin asettelemasi hönöttävät korvakarvat ja leikkaa tassuistasi työllä ja vaivalla kasvatetut talvikarvasaappaat( vaikka ne olisivat muotia). Jotkut rodut joutuvat saksien alle. Paras kaverini Seppo (se on terrieri) nyvitään aina ihan kaljuksi. Sitten se täti silittää, antaa jotain hyvää tai kehuu hienoksia pojaksi. Sinua hävettää koska se saattoi leikata jopa pissittimesi päästä ne pitkät lämmittävät karvat. En uskalla sanoa sen nimeä ääneen, mutta sen käynti on aivan varma oire näytelmistä ! Ja sitäkin on pakko rakastaa heti toimenpiteen jälkeen, sillä on se silti niin IHANA!

4. Pesulle mars !

Usein joudun käymään pesulla muistakin syistä, kuten esimerkiksi siksi että olen yrittänyt hankkia itikoilta suojaavan mutakerroksen tallin lantalasta, mutta yhtä selkeä oire näytelmistäkin on pesu.
Sinut työnnetään ahtaaseen suihkukoppiin(vastarinnastasi huolimatta) emäntäsi tai isäntäsi kanssa. Hän heiluu siellä puolialasti, yrittäen saada sinut pestyä. Yleensä lopputulos näyttää siltä että pesijäsi olisi itse käynyt suihkussa.
Sinua kiukuttaa sillä vesi on yleensä aina liian kylmää tai liian lämmintä. Sitä menee aina korviin ja nenään. Sitten se "ruusuntuoksuinen" saippua jota sinuun työnnetään kilokaupalla. Viimeistään tässä vaiheessa korvasi alkavat lupottaa nolotuksen määrästä. Kun sinut saadaan huuhdottua sinut kuivataan joko pyyhkeellä tai sellaisella härvelillä joka hurisee(minusta se on kauhean pelottava,onneksi emäntäni ei käytä sellaista)  ja emäntäsi valittaa kun koko vessasta tai suihkuhuoneesta tuli ylitsevuotava kylpyamme. Tässä vaiheessa yleensä ravistelet jolloin kaikki 10 metrin säteellä saavat osansa pesusi tuskasta. Emäntäsi naama punoittaa,hän huohottaa ja yrittää kuivata edes jotain pesun aiheuttamasta märkyydestä. Itse rakastan pesun jälkeen vielä hankautua pyyhkeeseen kuin hylje joka laskisi kyljellään mereen. Tämä näky on kuulemma huvittava ja isäntä saa yleensä hyvät naurut. Se ei ymmärrä että kaikki tämä 15 minuuttia kestänyt kidutus on saanut minut kutiamaan jonka takia minun täytyy hankautua kaikkea sitä helpottavaa vasten (lue :isännän uudet farkut tai lattialle laitettu matto).

5.Pakkaaminen...

Huomaat kyllä kun tämä oire ilmestyy omistajasi käytökseen.
Hän laittaa kaiken valmiiksi näytelmiä varten.
Tavaraa on enemmän kuin ulkomaille lähdettäessä ja ne tuskin mahtuvat kunnolla takapenkille tai konttiin. Kaikesta on varatavarat (varaharja,varapyyhe,varavesikuppi,varanamit,varanäyttelylapun pitelin, vara avaimet, vara....) ja sitten sinne reppuun on tiensä löytänyt myös ne perhanan tavaratkin.
Omistajasi tarkastaa viiteen kertaan että kaikki on mukana, ja silti hän unohtaa jotain oleellista.
Älä huoli- joskus voi käydä niin onnekkaasti että muistaessaan kaiken muun hän unohtaa sinut kotiin, jolloin voi olla että pelastaudut näytelmistä kokonaan !

6. Viime hetken treenaus

"Nero seiso, nero seiso, nero katso, nero seiso, ei sinne, nero, katso ankka, eikun namia !"
No nyt on viime päivien aika ennen näyttelyä, kun omistajasi laittaa sen ohuen nauhan kaulaasi, kiikuttaa sinut pihalle ja alkaa väännellä sinua täysin luonnotomiin seisonta asentoihin. Jos yrität istua hän meinaa pillahtaa itkuun. Yleensä kädessä on jotain tosi herkkua, jonka takia ainakin minä yritän kovasti saada emäntäni pysymään hyvällä tuulella, sillä silloin sieltä saattaa vaikka tipahtaakkin jotain ihanaa. Tätä oiretta esiintyy joskus jo paljon ennen näyttelyä, ja silloin sinut viedään sellaisiin "koulutuksiin" joissa on muitakin karvaisia kavereita, joita heidänkin omistajansa yrittävät epätoivoisesti saada seisomaan paikallaan ja juoksemaan nätisti. Itse voisin kehua vähän itseäni sillä minusta se on aika helppo temppu seisoa paikallaan, paitsi jos on joku ihana tyttökettu ihan lähettyvillä, joka häiritsee keskittymistäni. Emäntä ei ymmärrä ettei ne naiset mua odottele, jos en heti mene esittäytymään. NIH !

7. Lähdön aamu koittaa...

Huomasit varmaan että edellisenä yönä omistajasi ei saanut unta. Hän hyppää aamulla heti ensimmäiseen kellon soittoon kuin jänis. Silmäpussit polvissa roikkuen hän alkaa valmistautua lähtöön. Tavaroiden tarkastus part.10001 ja sitten se yrittää saada itseään edes vähän ihmisen näköiseksi vaikka sinuahan sinne mennään näyttämään eikä omistajaa. Omistajasi ei välttämättä pysty tai muista syödä. Sinuakaan ei ruokita välttämättä, sillä halutaan että olet mahdollisimman nälkäinen näyttelyssä ja seuraat sitä nakin palaa kuin viimeistä ateriaasi. Isäntä ei ehdi yleensä jouda edes kahvia kun pitäisi jo olla menossa. Sitten ahtaudutaan autoon, jossa on tavaraa ja se häkki (kyllä sinne joudut koko päiväksi istumaan) ja lähdetään matkaan. Jotain unohtuu kuitenkin niin palataan vielä takaisin kotipihaan. Emäntäsi on hermostunut ja tiuskii tai sitten on niin "Näytelmä-ressin" uuvuttama että nukahtaa matkalla autoon. Tässä vaiheessa (jos sinua ei unohdettu kotiin) et pysty enää perääntymään.Sinut ollaan kaapattu, ja viemässä näytelmiin. Hyväksy kohtalosi tai heittäydy hankalaksi- kukin tavallaan.

Tässä suurin osa oireista. Muita oireitakin  voi esiintyä sillä jokainen Emäntä tai Isäntä on yksilö.
Oireet huomatessasi pudota karvat ja syö jotain sopimatonta. Silloin ei välttämättä tarvitse lähteä.
Jos nyt kuitenkin joudut paikalle niin koita käyttäytyä ja näyttää hyvältä- laumasi mielenterveyden tähden.
Meillä oireet ovat jo aika selkeät ja yritän henkisesti valmistautua Emäntäni hermoromahdukseen pussailemalla häntä joka päivä ja muistuttamalla häntä siitä että hän on maailman paras emäntä vaikkei karvani olekkaan kuin samojedillä tai vaikka ne kaikki perhanan tavarat eivät olleetkaan mukana.
Oivaltamisiin,
Nero-Patti.



tiistai 10. tammikuuta 2012

Oivallus nro 1- Oma blogi

Hyvä blogini lukija-
tämä on minun blogini !
Minä olen Absolutis Montalto Nero, kotoisemmin Nero, Nerppa,Nöpönenä, Nero-patti, Hönö ja joskus minua kutsutaan myös Perke....ksi vaikken sitä nimeä useasti kuulekkaan. Ja kirjurini mielestä nimi ei ole painokelpoinen.. mikä nimi lieneekään !
Olen 2-vuotias koirapoika, rodultani aito ja oikea novascotiannoutaja eli Tolleri.
Eli olen yksi niistä koiramaailman ihmeistä, punanenäinen, ketun näköinen keskikokoinen noutaja. Pidän erittäin paljon mm. metsästyksestä, nukkumisesta ja touhuamisesta laumani kanssa... Kyllä kuulit oikein- minulla on oikea lauma.

Minun laumaani kuuluu Isäntä ja Emäntä. Emäntä on se joka näpyttää tälläkin hetkellä tekstiä ruudulle.
Itse kun en saa vaaleanpunaisia varpaitani millään sovitettua näppäimistölle-tekstistä ei saa mitään selvää.. Saavuin laumaani syksyllä 2009, jolloin siihen kuului vielä vanha ja viisas Iisi-mummokin.
Iisikin oli tolleri ja opetti minulle tärkeitä asiota laumassa toimimisesta. Se oli Emännän ja Isännän ensimmäinen oma tolleri, jonka kanssa he olivat jo syventyneet rotumme erilaisiin luonteen piirteisiin. Tosin Iisi oli kuulemma nimensä veroinen, helppo ja rauhallinen ja siirtyi koirien taivaaseen syksyllä 2011. Minä toin laumaani vähän vipinää ja jännitystä. Pentuna olin aikamoinen rasavilli- oivalsin jo silloin että vaahtomuovi ja tekstiilinpuhdistus aine eivät kuulu koiran ruokavalioon. Hupsis!
Takaisin asiaan- minun laumaani.
Isäntä on se joka yrittää kovasti saada minut oivaltamaan asioita- tuolla keskellä villiä luontoa.
Olenkin oppinut sieltä jo jotain ja lempipuuhaani Isännän kanssa on metsästää lintuja.Uiminen on mun lempparia, ja vedestä toisin kaiken mitä sinne heittää tai mitä sinne tippuu. Minun työni olisi tuoda kaikki Isännän ampumat linnut hänen jalkojensa juureen myös sieltä metsästä. Aina tämä ei huvita, mutta kehitys on kuulemma parempaan suuntaan ! Joskus olen myös joutunut raahaamaan pahan makuisia variksia ja hirveän kokoista rusakkoa, ja Emännän kannustamana olen kuulemma suorittanut jonkun NOU-kokeenkin.. Pitihän sille kaikki viedä kun se niin hihkui ja kannusti, ettei joutuisi itseään turhaan nolaamaan.
Emäntä käyttää minua semmoisella hiekkakentällä suorittamassa nopeutta vaativia tehtäviä, missä saan kiivetä, hypätä ja mennä tunnelista. Se on minusta aika hauskaa, varsinkin kun emäntä on monta metriä jäljessä ja ihan väärällä esteellä- minun mielestä.
Lisäksi Emäntä tykkää kuljettaa minua kaikenmaailman arvosteltavana. Se sanoo sitä "näyttäytymiseksi". Siellä tutkitaan usein minun haarojen väli ja suuta. Lisäksi jollain kepillä mittaillaan että olenko kasvanut. Siellä on paljon muitakin ketun näköisiä kavereita ja lisäksi ihania tyttökettuja... olen aikamoinen naistenmies. Vaikka itse sanonkin. Naiset ei aina ole vissiin samaa mieltä, ja Emännän mielestä olen vähän turhan innokas.. No innokuuteni ansioista minulla on jo jälkikasvua 5 pennun verran. Ei tosin ole sekään tyttö sen yhden kerran jälkeen soitellut.. harmi ettei siitä tullut sitten sen vakavampaa.

Emäntä tahtoo kertoa myös pari luonteenpiirrettäni: Olen nopeasti oppiva, nopea,vilkas, yliaktiivinen, vähän tyhmä(en kyllä sitä myönnä) ja kaikkia rakastava. Sanontani onkin " Peace, Love and Understanding ".
Rakastan melkein kaikkia kaksijalkaisia ja tahtoisin aina kovasti pussailla ja halailla heitä. Minua pitääkin hiukan toppuutella etten vieraitten saapuessa hajoa atomeiksi. Niin vinhasti punainen puuhkahäntäni pyörii. Lisäksi jotkut vieraat melkein kaatuvat kun yritän halata heitä, eivätkä ymmärrä että teen sen pelkästään rakkaudesta. Siitä saankin usein vähän toruja..

Ensi viikonloppuna suuntaan taas näytelmiin- kerron sitten oivalsinko sieltä jotakin uutta.
Nyt minun täytyy päästää sihteeri unille, joita se nykyään nukkuukin enemmän kuin yleensä johtuen äkkinäisestä lihomisesta .. en ymmärrä söikö se koko kinkun jouluna vai mistä se johtuu.. jostain vauvasta ne on puhuneet ja raahanneet meidän kotiin hirveän kasan pieniä vaatteita ja tavaroita.
Sen näkee sitten.
Oivaltamisiin,
Nero-Patti.
ps. kuva on vanha, olen siinä ihan pieni. Emäntä laittaa uusia kuvia kun ehtii.